Omakotitalon rakennuttaminen mielessä?
Valitse oikea tiimi avuksesi


Liki jokainen suomalainen haaveilee omakotitalon rakentamisesta. Lähes yhtä moni on kuullut varoittavia esimerkkejä siitä, mihin jamaan rakennusprojektit saattavat ajaa oman ja perheenjäsenten henkisen hyvinvoinnin. Kaikkea ei tarvitse tehdä itse ja osaavan ja itsenäisen apuvoiman avulla omakotitalon rakentaminen käy sutjakasti.

Toteuttaako omakotitalon rakentaminen itse vai hankkiako uusi koti avaimet käteen -periaatteella?

Itse tekeminen on meillä monella veressä ja omasta kädenjäljestä sopii aina olla ylpeä. Valitettavasti talon potentiaalinen ostaja ei välttämättä myöhemmin osaa aivan samalla tavalla arvostaa tekemiäsi ratkaisuita ja itse tehdyt erheet voivat tulla ajan saatossa kalliiksi. Kenen siis kannttaa hoitaa rakennustyöt omin avuin? Lyhykäisyydessään uskallamme sanoa, että jos olet ammatiltasi rakentaja ja olet oppinut läksysi jo useammalla työmaalla, voi olla hyvinkin järkevää hoitaa suuri osa rakennustyöstä itse ja säästää kustannuksissa. Mikäli tätä kokemusta ei ole, on ehdottomasti syytä jättää työt ammattilaisille ja keskittyä itse työn valvomiseen ja opastamiseen.

Tilatako valmis talopaketti vai arkkitehti avuksi?

Omakotitalo avaimet käteen -periaatteella on helpoin keino päästä omaan kotiin. Ammattilaiset tekevät työt lattiasta kattoon omatoimisesti ja pääset itse vain nauttimaan uudesta kodistasi.

Toinen vaihtoehto pitkästä tavarasta rakentamiselle on talopakettiin päätyminen. Talopaketissa valmistetaan tehtaalla valmiit elementit, joista talo kasataan työmaalla varsin nopeaan tahtiin. Talopaketilla on lukuisia etuja: talon elementit rakennetaan tehtaalla linjassa, jolloin rakennuttajayritys saavuttaa materiaalihankinnoissa ja työn jouhevuudessa merkittäviä skaalaetuja ja työ voidaan tehdä halvemmalla kuin saman työn tekeminen pitkästä tavarasta maksaisi. Elementtitalojen rakennuslaatu on kasvanut merkittävästi viime vuosikymmeninä ja ovat  erittäin järkevä vaihtoehto, mikäli ei vaadi oman kodin olevan täysin ainutlaatuinen pohjarakenteeltaan. Talopaketteihinkin on usein valittavana kattavasti optioita omien tarpeiden mukaiseen rakentamiseen.

Rakentaja voi valita kahden hyvän vaihtoehdon väliltä tänä päivänä. Halutessaan voi talon rakentaa ”pitkästä tavarasta” eli tilata materiaalit työmaalle paikan päälle, missä ne mitataan, käsitellään ja asennetaan paikalleen. Tällöin saadaan juuri halutunlainen talo tekemällä yhteistyötä arkkitehdin kanssa, jolloin lopputulos on aina uniikki, niin hyvässä kuin pahassa.

Päädyt valinnassasi kumpaan vaihtoehtoon tahansa, voimme auttaa tekemään rakentamisesta jouhevaa ja kustannustehokasta. Hyvien kontaktien avulla pystymme toimittamaan rakennusmateriaaleja erinomaiseen hintaan ja tarjoamaan osaavaa rakennusapua järkevään hintaan.

Mikäli päädyt talopakettiin, autamme pystyttämään talon tehokkaasti ja toteutamme mahdolliset muutokset, mitä rakentamisen aikana ja sitä ennen saattaa pälkähtää mieleen.

Talon rakentamisen hinta koostuu monesta tekijästä

  • Tontti – omakotitalon rakentaminen lähtee aina sopivan tontin valinnalla ja se määrittelee. Tontin hintaa nostaa palveluiden läheisyys, alueen työpaikat ja maisemat ikkunoista. Toinen arvostaa suurta omaa tonttia, kun taas toiset arvostavat pienen tontin helppoa hoitoa. 
  • Maanrakennustyöt – tonttia tulee aina muokata rakennusta varten. Maanrakennustyöt ja niistä aiheutuvat kustannukset vaihtelevat suuresti noin 10000 eurosta jopa 50000 euroon asti. Maanrakennustöihin lasketaan kaivuutyöt, räjäytystyöt, ajoliittymien rakentaminen liittymien asennukset paalutus ja niin edelleen. Tonttia valitessa on syytä pitää näitä asioita silmällä, sillä maanrakennustyö vaatii raskasta kalustoa ja nostaa rakennuskustannuksia huomattavasti. 
  • Rakennuslupa – lupaa on syytä varautua odottamaan jopa kaksi kuukautta ja sen saaminen kustantaa noin tuhat euroa. 
  • Liittymät – talo täytyy luonnollisesti kytkeä viemäri-, sähkö- ja tietoliikenneverkkoon. Liittymisen summat riippuvat paikkakunnasta ja talon koosta. Mikäli tontti sijaitsee pahasti haja-asutusalueella ei välttämättä kannata maksaa tietoliikenneyhteyksistä, vaan varmistaa etukäteen verkon kantavuus alueella ja mahdollisesti tyytyä mobiililaajakaistan käyttöön ja mahdollisesti satelliittitelevision hyödyntämiseen. 
  • Rakentamisen aikaiset kustannukset kattaa valtaosan kustannuksista. Työmaalla tarvitaan paljon kalustoa ja puutavaraa menee paljon, mikäli talo rakennetaan itse eikä pakettina tehtaalla. Osaavan urakoitsijan avulla säästät kuluissa, kun tarvittava kalusto löytyy valmiina eikä sitä tarvitse metsästää kissojen ja koirien kanssa. Lisäksi materiaalikustannuksissa on mahdollista säästää hyvien kontaktien avulla. Pystymme tarjoamaan rakennusmateriaalit hyvin huokeaan hintaan. Rakennustöissä kuluu myös sähköä ja vettä huomattavia määriä, mutta kokonaissumma jää suhteutettuna varsin pieneksi. 
  • Rakentamisen jälkeen ilmenee aina kustannuksia, jotka on syytä budjetoida. Työmaalle jää roskaa ja jätettä, joiden kierrättäminen kustantaa muutamia satoja euroja. Huonekaluihin on syytä varata huomattava summa rahaa, mikäli niitä ei vanhasta takaa löydy ja pihan suunnittelu voi maksaa niin ikään joitakin tuhansia euroja.

Tarkkaa hintaa summaa omakotitalon kustannuksista on vaikea antaa mutta edellä mainitut asiat on syytä ottaa huomioon valitessa sopivaa tonttia asunnolla. Talopaketin hinnan lisäksi kuluja kertyy todennäköisesti kymmeniä tuhansia euroja.

Jos etsit luotettavaa kumppania talonrakennustöihin, keneltä onnistuu kaikki työvaiheet perustuksista loppusiivoukseen, autamme mielellämme. Olemme tehneet pääkaupunkiseudulla kymmeniä talojen pystytyksiä ja hoidamme haastavatkin kohteet ammattitaidolla ja asiaankuuluvilla välineillä. Takaamme että talon rakentamisen vaiheet käydään laadukkaasti ja aikataulussa läpi.

Etsitkö ammattilaisia avaimet käteen -rakentamiseen

Kelpaisiko maksuton ammattilaisen neuvo? Autamme teitä talohankkeenne järkevien ja rahaa säästävien ratkaisuiden teossa.
Saat samalla taatusti kilpailutusta kestävän tarjouksen kohteestasi.

Soita 040 356 9931 tai lähetä viesti ja palaamme asiaan pian!